perjantaina, marraskuuta 22

Tzebua


Tuli aika potaatti tästä kuvasta mutta mitäs pienistä kun ei pienetkään meistä.

Juu elikkäs ulkonäkö.

Jäbä on 191 pitkä, eli aika pitkä. Sai kasvupyrähdyksensä kesken padawan-kautensa. Se tietenkin siheutti paljon hullun hauskoja kömmähdyksiä silloin. Heheh motoriset kyvyt.
Ei ole ruumiinrakeenteeltaan mikään ladon ovi muttei myöskään variksenpelätin, toki kehno vankilaruoka on vienyt lihaa luoden päältä. Yleensä aika Liam Neeson rakenteeltaan, eli lihaa on luiden ympärillä muttei olla turhan massiivisia. Kuvahan nyt näyttää enemmän variksenpelättimeltä mutta se johtuu meikäläisen rajallisista taidoista piirtää.

Naamataulu.
Kohtuullisen kirveellä veistetyt piirteet mutta olen kuullut hullua tornaria, että jotkut pitäisivät sellaisi komeana. Toisin kuin kuvassa, vasen silmä ei ole ihme sotkua mutta sen ympärillä nenän varteen ylettyen on arpikudosta, ei noin paljoa mutta jonkin verran. Silmät ovat väriltään harmaat ja hiukset tumman ruskeat, vaikkakin rastahärpäkkeet valkoiset. Parta tummanruskea, pientä harmaantumista tapahtumassa vaikkei olekkaan vielä eläkkeellä. Hiukset useimmiten paksulla letillä selässä.

Vaatteet.
Vankilassa ei yllättäen voi pukeutua moten haluaa mutta on saanut pidettyä itsellään villapaidan, pussittavat housunsa ja tunikan rippeet.  Hanskat vei toiselta vangilta, saappaat vanginvartijalta.

Historiaa.
Jäbä oli jediritari (skywalkereitä, obi-wania yms ei ole olemassa tässä maailmassa), jedimestarikin. Ei päästetty neuvostoon koska politiikka mutta suuresti arvostettu. Oli padawania, oli arvostusta mutta sitten vallanpitäjä vaihtui ja jäbä arvosteli ääneen. Tekaistut syytteet, pakotettiin loppujen lopuksi tilanteeseen jossa ei voinut kuin rikkoa valansa ja periaatteensa, erotettiin ritarikunnasta, heitettiin vankilaan kun löydettiin hengailemasta kapinallisten kanssa. Istunut siellä nyt sitten viitisen vuotta.

Erotuksen jälkeen jäbä oli löytänyt itselleen naikkosen josta tykkäsi silleen. Olivat menneet naimisiin, muija saattoi olla raskaanakin mutta koska kyse on roolaamisesta eli mikään ei ole onnellista ja kukaan hahmo ei ole onnellinen, vaimo tapettiin jäbän pidätyksen yhteydessä. Jäbä ei tykännyt.

Jäbästä.
Nimi: Thycydides "Tzebua" Hovil
Ikä: reilusti yli teinivuosiensa, alle eläkeikäinen.
Perhe: noh kuten kerrottua, oli jedi eli sitä kautta ei tiedetä biologisesta perheestä. Vaimokin tapettu. Kapinallisten kanssa hengaillessaan sai pikkulikan kiinni kun tämä yritti pölliä jäbän vyöltä jotain. Sen sijaan, että olisi rankaissut tai ilmoittanut viranomaisille (as if) otti tytön kasvatikseen. Eli ainoa jäljellä oleva perhe Rie Zevoa-niminen likka, okei taitaa se jo olla aikuinen.
Luonne: ottaa velvollisuutensa tosissaan, kuten kunnian, ja osaa olla vakava. Nykyään on ehkä vain suurimmaksi osakseen vakava mutta esittää päällimmäisin puolin huoletonta easy go go-tyyppiä. Omaa huumorintajun, mikä tosin on viimeaikoina ollut vähän koetuksella. Luottamus ansaitaan vaikeasti eikä ole kovin puhelias tai kova kertomaan itsestään. Sen sijaan peittääkseen itsensä on kova flirttailemaan, yleensä tarkoittamatta sitä sen enempää, on avoimesti bi-seksuaali.

Pitää jediytensä salassa nykyään. Hänellä on valosapelinsa edelleen tallessa muttei juurikaan muuta jediajoiltaan, paitsi tietenkin koulutus.

Pitää: viskistä, sateesta ja harmaasta väristä
No no: kissat, pennut, lapset(ei pysty enään ajattelemaankaan) ja kirkkaat värit

perjantaina, joulukuuta 23

Mihaelo

Mihaelo Yllwandrr (sukunimi)


Mihaelo syntyi Bwevessä, tarkemmin ottaen kaupungin varjokorttelissa bordellin takahuoneessa.
Hänen äitinsä näes työskenteli kapakkatyttönä henkensä pitimiksi mutta Mihaelon synnyttyä ja Mihaelon äidin, Saehran kerrotua pojasta tämän isälle muuttui kaikki paremmaksi. Isä näet oli harvinasita kylä kunnian tuntoinen aatelinen, joka lähetti säännöllisesti rahaa taikka toi sitä itse huolehtiakseen naisesta ja tämän lapsesta.
Mihaelo itse ei muista miehestä muuta kuin tämän äänen sillä hänen äitinsä komensi pojan nukkumaan aina jos aatelinen oli tulossa. He elivät suhteellisen mukavaa elämää eikä Saehran tarvinnut enään tehdä kyseenalaisia töitä vaan kaksikko eli varjokorttelin mittapuulla vaurasta elämää: joka päivä kaksi lämmintä ateriaa jonka raaka-aineet saattoi tunnistaa syötäviksi sekä erillinen makuu- ja keittiösoppi.
Tätä paratiisiä ei kestänyt pitkään. Mihaelon ollessa noin yhdeksän hänen äitinsä kuoli tapaturmaisen nopeasti. Saehra oli hakemassa torilta vihanneksia kun nykyisen hallituksen sotilaat tulivat ratsaamaan varjokorttelia, joku heistä kävi käsiksi Saehraan ja nainen potkaisi tätä suoraan forksiin. Ja sotilas iski meikkansa naisen läpi.


Mihaelo jäi yksin, hän ei ollut kuullut äidiltään isänsä nimeä. Äiti oli luvannut kertoa sen Mihaelolle tämän ollessa tarpeeksi vanha mutta nyt ei tulisi ikinä tilaisuutta. Vuokraisäntä antoi joisenkin muiden muuttaa Mihaelon ja Saehran asuntoon joten pojalla ei ollut minkäänlaista suojaa. Hän ajautui asumaan kaduille ja asui siellä kunnes törmäsi kauppiaaseen joka otti hänet oppipojakseen.




Mihaelo on varsin kiintynyt mestariinsa Séarlasiin muttei paljastaisi sitä kovin vapaaehtoisesti. Ainakaan ääneen.


Mihaelolla on varsin hyvä kielipää, hän suorastaan imee ympäriltään uusia kieliä. lIsäksi poika on kohtalainen miekkailija mutta olisi erinomainen jos joku antaisi oikean miekan kepin sijasta ja oikeaa opetusta kännisten veteraanien huuteluiden sijasta. Hän pitää matkustelusta ja ratsastamisesta.

keskiviikkona, elokuuta 3

Dice the otter

Saukkomies.
Hällä ei ole nimeä, hänellä oli kun hän vielä oli he, mies ja saukko, mies oli nimeltään Roffin del Gedetto ja saukolla ei ollut nimeä mutta omiensa parissa se tunnettin ännähdyksillä jotka kuvasivat kaislan lehden tippumista veteen.
Dice hänestä tuli sillä melkein käytin jo sitä noppaa arpoessani seuraavaa peluutuksen uhria. Ja mikä ettei, Dice the Otter ei ole huonoin nimi mitä maailmasta löytyy.

Heistä tuli hän erään epäonnisen illan seurauksena, Roffin oli kävelemässsä kujalla ja saukko nyt tonkimassa roskista valitettavasti he vain sattuivat jäämään velhojen kaksintaistelun väliin. Maagisen räjähdyksen seurauksena miehestä ja saukosta tuli yhtä. Amfibi jolla kuitenkin suurimmaksi osaksi ihmisen piirteet mutta saukon häntä. (Mistä Dice on muuten ylpeä). Sen/hänen vartalonsa on lyhyen saukon vedenpitävän turkin peitossa ja siinä missä ennen oli hiukset on turkis pidempää ja kuin ihmisen pehko. Pieni partakin herralla on leukansa koristeena vaikka kasvot ovatkin jo hienonhienon turkiksen peitossa. Silmät ovat säilyneet ihmisen silminä, samoina samean harmaina kuin ukkospilvi naapurin tontilla.


Paska kuva mutta teen paremman vielä. Juu-u, Dice tykkää pulikoida nudistina. Ja syödä raakaa kalaa.

Sataman kujilla kulkiessaan D pitää huolen ettei osu velhojen tielle, he saavat hänen karvansa pörhistymään. Tavalliset kansalaisetkaan eivät oikein siedä tälläistä sekäsikiötä joten kaupungin paremmilla paikoilla liikkuessaan verhoutuu herra kaapuun kuin mikäkin munkki.

Dice puhuu nykyään sekä saukkoa että ihmiskieltä ja suurimmaksi osaksi ajattelee ihmisenä mutta saukkopuoli odottaa vain tilaisuuksia päästä valtaan, tämä tapahtuu usein veden tai kalan ollessa lähistöllä tai vaaran ollessa edessä.
Ihmisenä hän on jalomielinenkin ja ritarillinen mutta vain kaltaisilleen, koko-ihmiset pitäkön huolen toisistaan. Hyljityt ja syrjääntyneet on hänen uusi laumansa jolle D on uskollinen ja lojaali. Ei hän silti avoimesti vastusta ihmisiä vaan päähän potkitun oloisesti tottelee, eikä hän kyllä kovinkan suuri tappelija ole, saukonmieli toisaalta taas on aina suunnittelemassa jotain kiusantekoa.

(jatkuu)

tiistaina, elokuuta 2

Linda Ylanda Macchruin

Neiti Ylanda.

Neiti on aatelistoa, jaarlin nuorin tytär. Hänet oli kihlattu sir Antonio Voldeylle kunnes luutnantti Raine sotki asiat ja omasta, muille tuntemattomasta, syystä hankkiutui neidin läheisyyteen. Läheistäkin läheisemmäski. Lopulta kaksikko karkasi Rainen toisen läheisen ystävän SLM:n kanssa. Kolmikko kulki keskenään jokusen aikaa, reilun puolitoista vuotta leikkien kieroontunutta piiloleikkiä sir Antonion kanssa ritarin saamatta heitä missään kiinni.
 Tyttönen tietää ettei Voldey ole närkästynyt pelkästään hänen vuokseen, tai pelkäävän Rainen vieneen neiti Ylandan neitouden.

Ylanda, voi ole kiltti ja sano vain Yl, kihlattiin neidon ollessa 13 ja sir Antonion ollessa häntä huomattavasti vanhempi, järjestetty kihlaus. Ei niin, että Voldey olisi käyttäytynyt sopimattomasti teinimorsiantaan kohtaan koskaan.


Yl on Sansa Starkin perillinen, ylhäinen neito ja hieman kanamainenkin mutta varo jos loukkaat ketään hänen hovistaan tai hänen saleissaan. Saat niskaasi kirouksia sekä kaartin.
Yl ei osaa miekkailla, ei riitä voimat jousen jännittämiseen, ei harkitsisi edes pukeutuvansa rengaspanssariin, ei osaa edes huolehtia arkirutiineista (ruuanlaitto etc) mutta onneksi hän on erinomainen lady ja Talon emäntä. Hän osaa kirjoa, osaa tuikata tikarilla, osaa tehdä erilaisia voiteita ja myrkkyjä, osaa saada muut tekemään asiat puolestaan.

Vaikkei Yl osaa juurikaan mitän mistä olisi ollut hyötyä kuurupiilon aikoihin, nautti hän matkustamisesta. Matkan aikana Raine ja Yl tekivät sopimuksen, Yl jäisi Jaemertan sademetsiin kapinallisten ja alkuasukkaiden sekaan, hän saisi oman maa-alan, palvelusväkeä, kaiken mitä haluaisi ollakseen Talon emäntä. Hänen vain tarvitsi ottaa Rainen avioton kakara kasvatikseen.
SML jäi myös sademetsiin, elämään Ylin kulissipuolisona.

sunnuntaina, kesäkuuta 26

Jindao

Tsao "Jindao" Jamesdottir.  (tiedän, että tupean typottamaan ja kirjoittamaan jintao jossain vaiheessa)

Verraittain uusi tuttavuuteni, joka ei toistaiseksi ole peluutellut missään. Toivonmukaan pääsee hän tositoimiin.
Lempinimi lausutaan muuten samoin kuin kiinalainen olutmerkki [dzintao].

Mikä hauskinta, hän on niin sukupuoleton, että sitä en ole osannut päätää...mutta luultavimmin neiti. ja sillä myöten tämä teksti rakentuu.

Jindao on rehelliseltä ammatiltaan lihakauppias/teurastaja ja hätätilassa metsästäjäkin. Ainakin eräänläinen.
Hänellä on/oli oma kojunsa keskisuuressa kaupungissa jota halkoo joki.
Neidin koju oli suhteellisen menestyvä mutta sitten joku yläluokkaisempi pyrkyri tuli ja perusti oman liikkeensä. Jindao ei voinut kilpailla hinnoissa eikä hän halunnut laskea laatua.
Näpsäkkänä neitinä hän toimi kuin paraskin Fleet Streettiläinen, ja rupesi toimittamaan kaikkea lihaa jonka käsiinsä sai. Nimenomaan, neiti teki sopimuksia alamaailman kanssa, nämä halusivat ruumista eroon, Jintao halusi lihaa...What's the problem?

Toistaiseksi kukaan ei ole perill tästä järjestelystä. Varsinkin kun tunnistettavimmat osiot jauhetaan jauhelihaksi ja kyllähän neiti myy edelleen eläimiä.

Neiti on lähestymässä kolmeakymmentä, itseasiassa...Hän väittää lähestyvänsä mutta on jo 31, täyttämässä 32..
Hän on kotoisin jäätiköltä, heimosta joka plavoi jäälohikäärmeitä. Yllättäen jäävuorella kykkiminen ja veisujen laulaminen lumimyrskyyn ei kiehtonyt hänen mieltään vaan hän lähti kohti mainittua kaupunkia. Matkallaan hän törmäsi Semarin-nimiseen matkustajaan, joka antoi neidille setin lihaveitsiä Jindaon vietettyä yön matkaajan kanssa. Kyllä, periaatteita ja periaatteita muta Jind oli jo iso tyttö ja tietoinen millainen maailma on.
Koska hänellä ei sitten ollut ammattia vielä, kokemusta kuitenkin eläinten paloittelusta ja upouudet lihaveitset (vieläpä erinomaista tylsymätöntä terästä) päätti loogisestikin Jindao ryhtyä lihakauppiaaksi.

Neiti on n. 165 cm pitkä, alunperin hyvin sirorakenteinen (haltiatyyppinen vaikkakin lyhyt. Huhutaan, että suvun verenperimässä olisi haltiaverta monen sukupolven takaa) mutta vuosien työskentely raskaiden ruhojen kanssa on muokannut vartalon lihaksikkaaksi. Hänellä on haltiapiirteiset kasvot vaikka onkin ihminen, korkeat poskipäät, mantelinmuotoiset silmät (väriltään sinivihreät kuin meri), aavistuksen suippenevat korvat, kapea suora nenä, ei pisamia, terävä leuka. Hiuksensa olivat pitkät, silkinpehmoiset ja vaalean ruskeat mutta kaupunkiin päästyään hän värjäytti hiuksensa sysimustiksi (ja värjää edelleen säännöllisesti) ja leikkasi sivusiilin kummallekkin puolelle päätään. Korvissaan hänellä on useita metallikiekkoja koko korvalehden matkalta.
Neiti tietää miten käyttää veitsiään ja tappava mikä tahansa terä käsissään, sitä ne lukuisat tunnit ruhojen ääressä opettavat: tiukkaa anatomiaa, ilman teräasetta hän on vain kohtalainen tappelija mutta äärimmäisen vi**umainen sillä hänhän ei luovuta ja turvautuu tarvittaessa likaisiinkin temppuhihin.
Jalkansa hän on tatuoittanut täyteen.  Toista, vasenta, jalkaa kiertää valkoisen ja hopeanhohtoinen lohikäärme sekä vuoriston haukkoja ja tietenkin vuoria. Viimeinen haukka on tatuoitu pakaraan. Oikeaa jalkaa koristaa laukkaava ratsuväkijoukko (kiertää alaspäin) viireineen ja lippuineen. Nilkassa/jalkapydässä yksi ratsukko karahtanut takajaloilleen ja ratsastaja heiluttaa miekkaansa.

Jindaolla oli kiihkeä suhde yhden rasuväen ratsastajan kanssa mutta mies kuoli sodassa. Sen jälkeen neidillä on ollut useampia vaihtelevia suhteita mutta tuo mies, Celeb Rinnc, on hänen rakastettunsa. Tosin, ei se estä Jindaota etsimästä aina uutta seuraa.
Vaikka hän hetero onkin, heittää neiti pervoa läppää myös naispuolisille.

Kuvaa ei vielä ole.

Luonteeltaan neiti on harkitseva ja ehkä hivenen kylmäsydänminenkin. Tärkeintä on selviytyminen ja sanansa pitäminen. Hän on sosiaalinenkin mutta mikäli häntä ketuttaa tai hänellä kylmä/nälkä on kanssaeläjien varauduttava myrkyllisiinkin kommentteihin. Menestyvä, sopeutuva, oman tiensä kulkija ja taitava valehtelemaan.
Tekopyhyys on asia jota Jindao vihaa.

Hömhöm...Lisään infoa vielä kunhan löydän koneen kätköistä.

perjantaina, kesäkuuta 17

Vlad Dragomir

Pinkkivillasukka-sankari! Hiphei! Lemppari kiusattaviani~~~ Ja sen kyllä huomaa....


Nimi: Hmm...Louhikorpin Vlad Grigori Dragomir Long Wya Hevosmieli.
Kyllä, siihen on nimenomaa syynsä, että häntä kutsutaan yksinkertaisesti Vladiksi.

Ikä: Well, Vlad ei ole ihminen joten ikä ja ulkonäkö ei kohtaa. Louhikorpit paremminkin ovat sukua Pimeän haltijoille ja Varjoratsastajille = Normaali eliniänodote siinä 500-700 vuodessa. Vlad-pupulaisemme on varmaankin vasta 234 vuotta nuori.

Vladilla on tervan ruskeat (semmonen liki mustantummanruskea u know) pitkät hiukset joita hän pitää mielenkiintosella kampauksella useimmiten. (sivuista hiukset on kiinnitetty taakse hopeisella korulla selän ja niskan kiinnityskohdan korkeudella, keskellä päätä niskaan harjas ikään kuin mutta joka jatkuu selkään aukinaisina hiuksina. )

Hänen silmänsä ovat yötaivaan väriset eli vaikea määritellä tarkkaa väriä. Silmien alle on piirretty mustat juovat estämään auringon häikäisy. Vlad on noin 190 cm pitkä, vartalotyypiltään itämainen ja kovaan kuntoon treenattu. Hänen vartalossaan on ainoastaan talvina ohuen ohut rasvakerros pitämässä häntä lämpimänä muutoin hän on pelkkää lihasta muttei mikään muskelipelle. Selässä hänellä on koko selän kattava tatuointi mustasta feenix-linnun tyyppisestä linnusta (Louhikorpista) joka nousee liekehtivien puiden välistä.

Vlad pomppii aina kiltissä käyttäen sitä perinteisesti. Hänellä on usein myös ylläään maaston värinen huovutettu huppuviitta jossa on pitkiä mustia sulkia harjaksena. Jalkineinaan hänellä on pelkät pinkit villasukat joiden pohja on huopaantunut ja karaistunut.

-Vlad on harjaantunut lähitaistelija,niin aseettomasti kuin aseillakin.
-Hän osasi vaipua täydelliseen Tihn Gai-Jai asentoon jolloin hän kykeni kontrolloimaan kaikkia elintoimintojaan eikä häntä huomannut, mutta nykyään hän ei osaa vaipua siihen kuin puoliksi ja sehän ketuttaa.
-Kantaa huppunsa laen sisässä keskipitkää veistä
-Taitava kätkemään aseita
-Viitan kiinnikeketju on muuten pitkä ketju josta saa tehtyä aseen
-Osaa vieläkin vaipua tounaoon tilaan jossa näkee ympäristössä olevat elävät/sielun omistavat asiat. Vaipuminen kuluttaa sitten taas Vladin muita henkisiä voimia.
-Näkee kuuttomana yönä yhtä hyvin kuin ihmismies päivällä. Mitä suurempi kuu sen enemmän Vlad pystyy käyttämään henkisiä voimiaan(eli qi nousee kuun myötä.)
-Puhuu useiden metsien murretta, kolmea itäistä murretta, jokikansan viheltävää kieltä ja pohjoisten heinojen murteita.
-Yllättävän hyvä ompelija ja muutenkin kutoo, virkkaa ja huovuttaa.
Luonne:
Hän tavallaan hyvin kaksijakoinen persoona, meneisyyden saavuttaessa häntä hän alkaa käyttäytyä ahdistuneen skitsofreenikon(tms. Anteeksi, en ole hyvä määrittelemän taudinkuvia) tapaan ja todellinen vaara kaikille, myös itselleen. Normaalisti hän on omituinen, kajahtanut, hämmentävä, hämmentynyt, hämärä ja kaikin puolin omalaatuinen hyyppä josta ei ole vaaraa kuin niille jotka erehtyvät suututtamaan hänet tai hyökkäämään kimppuun.

Vlad kunnioittaa eläimiä jolloin suurin osa eläimistä kunnioittaa häntä. Ja itseasiassa Vlad on mahdottoman eläinrakas, kun kukaan ei katso saattaa herra sotapäällikkö hyvinkin ruokkia lauman orpoja eläinpienokaisia.

Vlad on syntyjään koillisessa asuvasta heimosta, Louhikorppien Wain'tte-heimosta. Heimo on aseettomaan lähitaisteluun perehtynyt. Enemmän tai vähemmän onnellisen nuoruuden jälkeen Vlad lähetettiin seikailemaan, palatessaaan n. 20 vuoden kuluttua hän oli kerännyt tarpeeksi voitonmerkkejä kyetäkseen haastaa heimon sisältä vastustajia.
Hän alkoi yletä heimon tiukassa mutta oikeudenmukaisessa hierarkiassa kunnes oli lopulta sotalordi. Hän keräsi pienen joukko-osaston ja he hyökkäsivät pitkään hankaluuksia aiheuttaneiden ihmisten kylään. Ihmiset eivät valitettavasti kuolleet kaikki vaan keräsivät läheisten ihmis-linnoituksien sotajoukot ja iskivät louhikorppien pyhän tunturin Shān Huāhuìn liepeillä sijaitsevaan luostariin. Yllättäen luostarin väki oliki koulutettuja Louhikorppi-taistelijoita ja loppujen lopuksi Shān Huāhuìn rinteillä myllersi sota. 50 vuotta lyhyt aika Luohikorpille, pitkä ihmisille...

Oi Diuyan...verta...verta...verta...savun katkera tuoksu...sodan viettelemä narri...Diuyan..
Diuyan-Mustarastas

Hänellä oli vaalean vihreät pupillittomat silmät ja kevyesti kihartuneet hunajan väriset puoiselkään ulottuneet hiukset. Siro ruumiinrakenne toi mieleen keijukaisen.
Diuyan oli Louhikorppien alueella elävän Kuroutadori heimon jäsen. Kuroutadoreille linnut olivat pyhiä eikä heitä hetkauttanut lähes ollenkaan ihmisten & co ja Louhikorppien vihamielisyydet.

Eräänä päivänä kauan sitten Diuyanin ollessa kevääseen heräävässä metsässä hän kuuli pöllön äänen. Tätä hän jäi ihmettelemään, pöllö hereillä kevät aamuna? Seisoskeltuaan kummastelemassa tätä hän ei ollut huomannut, että joku oli hiipinyt hänen taakseen. Vasta hiljainen huhuilu hänen korvaansa sai hänet hätkähtämään ja survaisemaan kyynärpäänsä takana olijan herkemmälle alueelle. (Niin, keijumaisesta ulkomuodostaan huoliatta hänellä oli terävät kyynärpäät.).
Juostuaan muutaman askeleen kauemmaksi Diuyan vilkaisi taakseen. Maassa kieri hyvännäköinen mies lannevaatteessaan (niin,tähän aikaan Vladia kutsuttiin Hevosmieli Lóng wūyāksi ja hän pukeutui lannevaatteeseen kesäisin) pitäen kiinni herkemmästä osastaan kiroilen vuolaasti.
Noh yksi asia johti toiseen ja heistä tuli pari.

Sodan aikana Louhikorpit yrittivät ankarasti miettiä kuka tai ketkä olivat paljastaneet ihmisille Shān Huāhuìn olevan Korpeille pyhä. Pitkät tukimukset johtivat Kuroutadorien sisällä toimineen salaliiton jäljille. Salaliitto-Tadorit olivat suuttuneet Korpeille pyhästi näiden metsästettyä lintuja Sdai'uhuunin aikana (mikä taas oli ääriuskonnollisten Kuroutadorien pyhä aika jolloin lintuihin ei kosketa). Se, että metsästys oli tapahtunut ihmisten alueilla, ihmisiä vasten suuntauntuneen kostoiskun aikana ja linnut olivat ihmisiltä pöllittyjä kanoja ei kelvannut lieväntäväksi asianhaaraksi.
Kuten voimme arvata Sotalordin kihlattu Diuyan paljastui salaliitto-Tadorien johtajaksi, aijai (mutta vasta sodan loppuneljänneksen alussa). Ensin Vlad ei meinannut uskoa korviaan ja kielsi asian mutta hän vakuuttui asiasta nähtyään kuinka Louhikorppien leireistä lensi Mustarastaita (Diuyanin sielunhahmo on mustarastas) ihmisten ja ihmisten liittolaisten leireihin.
Pettyneenä rakkaaseensaan mutta tietäen Louhikorppien edun, hän tappoi Diuyanin.
Ja tämähän vaikutti syvästi Vladin psyykkeeseen sillä hän rakasti silti Diuyania.
Sodan viimeisestä neljänneksestä tuli harvinaisen raaka ja brutaali.

Tämmöinen on siis Vladin suhde Diuyaniin. 
Vlad rakastaa Diuyania edelleen mutta samalla halveksii tätä sydämensä pohjasta.

Sodan traagisten tapahtumien jälkeen Vlad ei enän käyttänyt synnynnäistä nimeään Lóng wūyāa tai arvonimeään Hevosmieltä.Ei-Louhikorpit olisivat tappaneet hänet sillä sodan aikana hän teki suuria julmuuksia Louhikorppien vastustajille. Hän kierteli päämäärättömästi ympäriinsä...
Monien halveksimana, vailla majapaikkaa...Osuttuaan erääseen metsään Vladin elämä rupesi saamaan taas sisältöä. Positiivistä tai negatiivistä siitä en osaa sanoa, kysykää Vladilta kun seuraavan kerran tapaatte. Mies liittoutui hetkiseksi Pimeiden Jumalien kanssa herättääkseen heidän kuolleen palvelijansa Malaya Heimottoman. Urhea ressukkamme ei tiennyt olevansa vain pelinappula ja, että juuri nuo jumalat olivat aiheuttaneet hänelle petturin merkin jottei hän voinut enään palata Louhikorppien luokse.
Tälläkin hetkellä Vlad on tuolla metsässä, kantaa petturin merkkiä käsivarressaan, minä hetkenä hyvänsä jumalat kyllästyvät peliinsä...Minä hetkenä hyvänsä jsotain voi ilmestyä Louhikorppi tehtävänään tappaa petturin merkkiä kantava...Ironisinta kyllä, Vlad ei ole pettänyt ketään. Hän jopa tappoi rakastettunsa koska tämä oli petturi.
Hah hah, hauskaa...
QIn KÄYTTÖTAVAT

Vlad kykenee käyttämään qitään...(qi on sidoksissa kuun kiertoon nykyään)

-Yöllä näkemiseen, mitä vähemmän kuutamoa sitä enemmän qitä menee
-Tounaoon vaipumiseen kuluu qitä,mitä pidempään tounaossa on sen enemmän qitä kuluu
-Tounaon kautta eri olentojen kanssa yhteyden muodostamiseen, kerran muodostettu yhteys pysyy hatarana tounaosta lähdettyä niin, että molemmat osapuolet tuntevat hämärästi toisen tunnetilat (pelko, rakkaus, yllättyneisyys..)
-Erinäisten lähitaistelutekniikoiden voimistamiseen
-Ennakointiin taistelutilanteissa (vaatii eräänläiseen puoli tounaoon vaipumisen)
-Huomaamattomuuteen (jossa qi saa Vladin vaikuttamaan muista "tutulta" tai kalustoon kuuluvalta)


 Tätä miä en ite väsännyt mutta olisin väsännyt jollei olis löytynyt tuubista.