Tsao "Jindao" Jamesdottir. (tiedän, että tupean typottamaan ja kirjoittamaan jintao jossain vaiheessa)
Verraittain uusi tuttavuuteni, joka ei toistaiseksi ole peluutellut missään. Toivonmukaan pääsee hän tositoimiin.
Lempinimi lausutaan muuten samoin kuin kiinalainen olutmerkki [dzintao].
Mikä hauskinta, hän on niin sukupuoleton, että sitä en ole osannut päätää...mutta luultavimmin neiti. ja sillä myöten tämä teksti rakentuu.
Jindao on rehelliseltä ammatiltaan lihakauppias/teurastaja ja hätätilassa metsästäjäkin. Ainakin eräänläinen.
Hänellä on/oli oma kojunsa keskisuuressa kaupungissa jota halkoo joki.
Neidin koju oli suhteellisen menestyvä mutta sitten joku yläluokkaisempi pyrkyri tuli ja perusti oman liikkeensä. Jindao ei voinut kilpailla hinnoissa eikä hän halunnut laskea laatua.
Näpsäkkänä neitinä hän toimi kuin paraskin Fleet Streettiläinen, ja rupesi toimittamaan kaikkea lihaa jonka käsiinsä sai. Nimenomaan, neiti teki sopimuksia alamaailman kanssa, nämä halusivat ruumista eroon, Jintao halusi lihaa...What's the problem?
Toistaiseksi kukaan ei ole perill tästä järjestelystä. Varsinkin kun tunnistettavimmat osiot jauhetaan jauhelihaksi ja kyllähän neiti myy edelleen eläimiä.
Neiti on lähestymässä kolmeakymmentä, itseasiassa...Hän väittää lähestyvänsä mutta on jo 31, täyttämässä 32..
Hän on kotoisin jäätiköltä, heimosta joka plavoi jäälohikäärmeitä. Yllättäen jäävuorella kykkiminen ja veisujen laulaminen lumimyrskyyn ei kiehtonyt hänen mieltään vaan hän lähti kohti mainittua kaupunkia. Matkallaan hän törmäsi Semarin-nimiseen matkustajaan, joka antoi neidille setin lihaveitsiä Jindaon vietettyä yön matkaajan kanssa. Kyllä, periaatteita ja periaatteita muta Jind oli jo iso tyttö ja tietoinen millainen maailma on.
Koska hänellä ei sitten ollut ammattia vielä, kokemusta kuitenkin eläinten paloittelusta ja upouudet lihaveitset (vieläpä erinomaista tylsymätöntä terästä) päätti loogisestikin Jindao ryhtyä lihakauppiaaksi.
Neiti on n. 165 cm pitkä, alunperin hyvin sirorakenteinen (haltiatyyppinen vaikkakin lyhyt. Huhutaan, että suvun verenperimässä olisi haltiaverta monen sukupolven takaa) mutta vuosien työskentely raskaiden ruhojen kanssa on muokannut vartalon lihaksikkaaksi. Hänellä on haltiapiirteiset kasvot vaikka onkin ihminen, korkeat poskipäät, mantelinmuotoiset silmät (väriltään sinivihreät kuin meri), aavistuksen suippenevat korvat, kapea suora nenä, ei pisamia, terävä leuka. Hiuksensa olivat pitkät, silkinpehmoiset ja vaalean ruskeat mutta kaupunkiin päästyään hän värjäytti hiuksensa sysimustiksi (ja värjää edelleen säännöllisesti) ja leikkasi sivusiilin kummallekkin puolelle päätään. Korvissaan hänellä on useita metallikiekkoja koko korvalehden matkalta.
Neiti tietää miten käyttää veitsiään ja tappava mikä tahansa terä käsissään, sitä ne lukuisat tunnit ruhojen ääressä opettavat: tiukkaa anatomiaa, ilman teräasetta hän on vain kohtalainen tappelija mutta äärimmäisen vi**umainen sillä hänhän ei luovuta ja turvautuu tarvittaessa likaisiinkin temppuhihin.
Jalkansa hän on tatuoittanut täyteen. Toista, vasenta, jalkaa kiertää valkoisen ja hopeanhohtoinen lohikäärme sekä vuoriston haukkoja ja tietenkin vuoria. Viimeinen haukka on tatuoitu pakaraan. Oikeaa jalkaa koristaa laukkaava ratsuväkijoukko (kiertää alaspäin) viireineen ja lippuineen. Nilkassa/jalkapydässä yksi ratsukko karahtanut takajaloilleen ja ratsastaja heiluttaa miekkaansa.
Jindaolla oli kiihkeä suhde yhden rasuväen ratsastajan kanssa mutta mies kuoli sodassa. Sen jälkeen neidillä on ollut useampia vaihtelevia suhteita mutta tuo mies, Celeb Rinnc, on hänen rakastettunsa. Tosin, ei se estä Jindaota etsimästä aina uutta seuraa.
Vaikka hän hetero onkin, heittää neiti pervoa läppää myös naispuolisille.
Kuvaa ei vielä ole.
Luonteeltaan neiti on harkitseva ja ehkä hivenen kylmäsydänminenkin. Tärkeintä on selviytyminen ja sanansa pitäminen. Hän on sosiaalinenkin mutta mikäli häntä ketuttaa tai hänellä kylmä/nälkä on kanssaeläjien varauduttava myrkyllisiinkin kommentteihin. Menestyvä, sopeutuva, oman tiensä kulkija ja taitava valehtelemaan.
Tekopyhyys on asia jota Jindao vihaa.
Hömhöm...Lisään infoa vielä kunhan löydän koneen kätköistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentera, kritisera och protestera. Fraga också.